Tarton matka toukokuu 2017

FYSIOTERAPIAN KOULUTUSTA TARTOSSA EESTISSÄ

Sanfyn hallitus tutustui Tarton Health Care College-oppilaitokseen. Tarton Yliopisto on kuuluisa korkeatasoisesta koulutuksesta, mutta maassa kaivattiin enemmän käytännönläheistä koulutusta fysioterapeteille ja muille terveydenhuoltoalan ammattilaisille kuten sairaanhoitajat, röntgenhoitajat, laboratoriohoitajat, ensihoitajat jne. Siellä on otettu esimerkkiä suomalaisesta ammattikorkeakoulujärjestelmästä ja opettajat pitivät Suomen AMK - tasoista koulutusta korkeatasoisena. 

Tutustumiskierroksella  saimme tutustua vuonna 2011 valmistuneeseen uuteen oppilaitokseen, jonka arkkitehtuurissa oli huomioitu hyvin opiskelijioiden viihtyminen myös taukojen aikana ja vapaa-ajalla. Tarton Health Collegen Fysioterapiakoulutuksessa on tällä hetkellä kolme opettajaa , jotka olivat kaikki mukana meitä opastamassa. Koulussa on kaikkiaan 90 fysioterapiaopiskeiljaa ja amk-tasoisen tutkinnon suorittaminen kestää kolme vuotta. 

Oli mielenkiintoista kohdata eestiläisten vilpitön kunnioitus suomalaisten kehittämistyötä kohtaan ja voimme olla ylpeitä siitä, että Suomen Fysioterapeutit ja fysioterapian kouluttajat ammattikorkeakouluissa ja Jyväskylän Yliopistossa ovat vieneet alaa eteenpäin. Myös kuuluminen fysioterapeuttien maailmanjärjestöön WCPT , WCPT Euroopan osastoon sekä alan pohjoismaisten liittojen ja kouluttajien yhteistyö on ollut merkittävällä tavalla viemässä modernia fysioterapiaa ja ns. pohjoismaalaista ajattelua ihmisestä oman elämänsä aktiivisena toimijana maailmalle. Keskustelimme myös fysioterapian laaja-alaisuudesta neurologisessa fysioterapiassa, jolloin asiakkaan lähiympäristö ja mahdollisimman aktiivinen toimiminen on tärkeää. 


Oheisesta linkistä lisätietoa www.nooruse.ee/tervist